tiistai 23. joulukuuta 2008

Vietä rauhallinen joulu

Aamulla jatkan jouluaskareita siitä, mihin ne eilen illalla jäivät. Leipoessani mieltä painaa ajatus työkaverista, joka joutuu viettämään joulunsa sairaalassa.

Iltapäivällä puhelin soi ja vastaan virallisesti, sillä näytöllä näkyvä numero on tuntematon. Soittaja esittelee itsensä sairaalan henkilökuntaan kuuluvaksi ja sanoo 'teidän tuntemanne henkilö haluaisi keskustella kanssanne'. Kuulen luurin vaihtuvan kädestä käteen ja pian kuuluu tuttu työkaverin ääni. Keskustelemme käytännön asioista rauhallisesti ja hitaasti, sillä hänen äänensä puuroutuu (lääkkeitten ansiosta, kait) aina muutaman lauseen jälkeen. Lopuksi hän toivottaa rauhallista sekä hyvää joulua ja minä vannotan häntä nyt lepäämään. Minä huolehdin muutamasta asiasta, ja lopuista ei oteta stressiä nyt.
Puhelun loputtua levottomuuteni ei ole laantunut yhtään.

Olen saanut jo joulupaketteja. Yhdessä niistä on kirja, luultavasti vieläpä sellainen josta olen haaveillut. Eilen ostin Gjestalin Bris-lankaa (50% soijaa, 50% villaa) kaulahuivin verran. Heti kun tilaisuus antaa myöten, häivyn edellä mainittujen kanssa mökille päiväksi pariksi. Tavoittamattomiin. Mitä juhlaa.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein rauhallista joulua sinulle!:)

Sinikka kirjoitti...

Hups. olipa sormet taas liian nopeat eli toi joulun toivotus on minulta

makepeace75 kirjoitti...

Toivottavasti sait viettää hyvän ja rauhallisen joulun. Vuodenvaihdekin kolkuttelee kohta ovella, joten iloista uutta vuotta 2009! :o)