maanantai 23. maaliskuuta 2009

Pohdintoja

Kirjoitin pitkän litanian mielipiteistäni, minun suhtautumisestani parisuhteisiin ja ystävyyssuhteisiin, kissoista ja sairaslomasta sekä tämän hetkisestä henkisestä että fyysisestä terveydentilastani.

Ja sitten pyyhin kaiken pois.

Ja päätin taas muuttaa.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Rutiineista

Lounastauolla rakastan seurata erään työtoverini ruokailua.

Tuo siro nainen tuo päivittäin eväät kotoaan; voileipä, edellisen päivän ruoantähteitä tms. Ja aina hedelmiä, useita hedelmiä.
Hän levittää käsipyyhepaperin pöydälle, ottaa veitsen ja aloittaa pitkän, rauhallisen rutiininsa.

Mikäli mukana on päärynä, hän halkaisee sen ensin pituussuunnassa. Laskee toisen puoliskon käsipyyhepaperin päälle jättäen sen siihen odottamaan vuoroaan ja keskittyy ensimmäiseen puolikkaaseen. Kuorii sen hiljalleen, jutellen samalla soljuvaan tapaansa, viiltää kannan pois ja lopuksi leikkaa veitsellä rauhallisesti siemenkodan irti. Tämän jälkeen päärynä leikkautuu vielä kahteen osaan (pituussuunnassa) ja sen jälkeen se on valmis syötäväksi. Ja sitten on käsipyyhepaperin päällä odottavan puolikkaan vuoro.

Appelsiinista hän leikkaa ensin kannan pois, mutta ainoastaan sen toisen. Kuori jakautuu veitsen alla lohkoihin, kaikki ne irtoavat sirojen sormien irrottamina. Lopulta hän nyppii veitsellä appelsiinin pinnasta valkoista nöyhtää, peukalo veitseen nojaten.

Persimoni halkeaa kahdeksi osaksi pöytää (ja käsipyyhepaperia) vasten, ohuet kuoret hän leikkaa varovasti pois ja nauttii hedelmän pienissä suupaloissa.

Banaanin kuoriminen näyttää hänen käsisään niin brutaalilta, sillä hän tekee sen kuten me muutkin. Sentään hän puolittaa banaanin, tämän ollessa vielä avoimessa kuoressaan, ja syö tämän(kin) hedelmän sirosti ja kauniisti.

Hänen tapansa syödä jälkiruokahedelmät on sensuellein mitä tiedän. Harmi kun aiheesta ei järjestetä kilpailuja. Ilmoittaisin hänet heti.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Tarpeista

En tiedä varsinaisesti syytä miksi näin on, mutta päädyn usein kuuntelemaan miesten sydänsuruja. Huomasin sen jo teini-ikäisenä; minulle kerrottiin mutta silloiselle parhaalle ystävälleni, jonka kanssa olimme paitana ja peppuna, eivät hormonien mylläämät nuoret miehet niinkään puhuneet.

Tänä syksynä ja talvena olen kuunnellut useita murheita, yrittänyt olla tukena eron hetkinä ja ollut kuuntelevana, puolueettomana korvana. Eivät ne murheet kovinkaan eroa naisten vastaavista, mitä nyt yksinäisyys taitaa pelottaa vastakkaista sukupuolta hivenen enemmän.

Muutama viikko takaperin tuttava kertoo lastensa äidin löytäneen uuden ja nuoremman. Ero on lyhyt ja nopea, mielissä jo kait pitempään pimeinä ajatuksina pyörinyt. Tuttava jää yksin taloonsa, lapset sukkuloivat äitinsä ja isänsä luona. Molemmat ovat huolissaan toisistaan eron jälkeen, kuinka se toinen pärjää. Toinen kantaa syyllisyyttä ja toinen välittää ollessaan vielä vihainen.
Lasten äiti haluaa vielä samaan sänkyyn tuttavan kanssa, on tehnyt sen selväksi. Kun yritän tolkuttaa olevan parempi olla enää koskematta, tuttava myöntää että niinhän se olisi. Vaikka siitä jotain sairasta mielihyvää saisikin.
Illalla pakatessani kassalla kauppaostoksiani, puhelin piippaa tekstiviestiä. Saan kuulemma torua. Eivät voineet sille mitään, se tapahtui kuin tapahtuikin. Kumpikin tyydytettynä ja tilaansa tyytyväisinä. Ei katumusta, ei haikailuja entiseen.
Lasten äiti palaa uuden miehensä luo ja heittää siinä samalla tuttavan baariin, toivottaen samalla onnea uuden kumppanin etsintään.

Ihminen on ihmeellinen eläin.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Asennoitumista

Hoitaja ihastelee hamettani ja hetken tutkailemme sen kangasta, laskoksia ja muita yksityiskohtia. Sitten hän kehottaa riisumaan vaatteet ja lisää vielä pois kääntyessään 'pikkupöksyt voit jättää'. Riisutuessani mieleeni pälkähtävät lävistykset ja kysyn huolestuneena niistä hoitajalta. Eivät haittaa, sillä eivät sijaitse kuvattavalla alueella.
Huomaan hänen mittailevan suuria tatuointejani, kuitenkaan mitään niistä mainitsematta.
'Oletko raskaana?', mieleni palaa hetkeksi pari iltaa taaemmas, vastaan 'en'.
Asetun makuulle, hoitajan pyynnön mukaan jonka jälkeen hän ovesta poistuessaan sanoo 'nyt hengittämättä' ja huikkaa pian oven raosta 'saa hengittää'. Vaihdan asentoa pyyntöjen mukaiseksi monta kertaa ('saa hengittää') ja lopulta hoitaja kertoo kuvien olevan valmiita ja lääkärillä viimeistään seuraavana päivänä.

Illalla sormet pyyhkäisevät hitaasti hiukseni pois niskalta ja pehmeä ääni kuiskaa korvaan ' kiva kun tulit'. Tunteja myöhemmin ajan kotiin päin ja mietin kuinka minua on tänään käännelty ja väännelty niin lääkäriaseman kuin hotellin vuoteellakin. Ja miten lähes kaikki kipuni ovat poissa. Pitkästä aikaa.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Fiiliksiä

Nukkumaan käydessä mielessä pyörii vain yksi ihminen. Aamulla samainen ihminen on ajatuksissa heti herättyä. Työmatkalla ajatukset jatkavat samaa rataa.
Työpäivä sentään sujuu, pääosin.
Viileät sormet tuntuu niskassa vieläkin. Ystävälliset, läpitunkevat silmät ja pehmeät huulet. Pulppuava nauru ja uteliaat kädet.
Eikä tästä koskaan mitään tule, tiedän sen. Mutta olen silti niin elossa.