Pohdintoja

Kirjoitin pitkän litanian mielipiteistäni, minun suhtautumisestani parisuhteisiin ja ystävyyssuhteisiin, kissoista ja sairaslomasta sekä tämän hetkisestä henkisestä että fyysisestä terveydentilastani.

Ja sitten pyyhin kaiken pois.

Ja päätin taas muuttaa.

Rutiineista

Lounastauolla rakastan seurata erään työtoverini ruokailua.

Tuo siro nainen tuo päivittäin eväät kotoaan; voileipä, edellisen päivän ruoantähteitä tms. Ja aina hedelmiä, useita hedelmiä.
Hän levittää käsipyyhepaperin pöydälle, ottaa veitsen ja aloittaa pitkän, rauhallisen rutiininsa.

Mikäli mukana on päärynä, hän halkaisee sen ensin pituussuunnassa. Laskee toisen puoliskon käsipyyhepaperin päälle jättäen sen siihen odottamaan vuoroaan ja keskittyy ensimmäiseen puolikkaaseen. Kuorii sen hiljalleen, jutellen samalla soljuvaan tapaansa, viiltää kannan pois ja lopuksi leikkaa veitsellä rauhallisesti siemenkodan irti. Tämän jälkeen päärynä leikkautuu vielä kahteen osaan (pituussuunnassa) ja sen jälkeen se on valmis syötäväksi. Ja sitten on käsipyyhepaperin päällä odottavan puolikkaan vuoro.

Appelsiinista hän leikkaa ensin kannan pois, mutta ainoastaan sen toisen. Kuori jakautuu veitsen alla lohkoihin, kaikki ne irtoavat sirojen sormien irrottamina. Lopulta hän nyppii veitsellä appelsiinin pinnasta valkoista nöyhtää, peukalo veitseen nojaten.

Persimoni halkeaa kahdeksi osaksi pöytää (ja käsipyyhepaperia) vasten, ohuet kuoret hän leikkaa varovasti pois ja nauttii hedelmän pienissä suupaloissa.

Banaanin kuoriminen näyttää hänen käsisään niin brutaalilta, sillä hän tekee sen kuten me muutkin. Sentään hän puolittaa banaanin, tämän ollessa vielä avoimessa kuoressaan, ja syö tämän(kin) hedelmän sirosti ja kauniisti.

Hänen tapansa syödä jälkiruokahedelmät on sensuellein mitä tiedän. Harmi kun aiheesta ei järjestetä kilpailuja. Ilmoittaisin hänet heti.

Tarpeista

En tiedä varsinaisesti syytä miksi näin on, mutta päädyn usein kuuntelemaan miesten sydänsuruja. Huomasin sen jo teini-ikäisenä; minulle kerrottiin mutta silloiselle parhaalle ystävälleni, jonka kanssa olimme paitana ja peppuna, eivät hormonien mylläämät nuoret miehet niinkään puhuneet.

Tänä syksynä ja talvena olen kuunnellut useita murheita, yrittänyt olla tukena eron hetkinä ja ollut kuuntelevana, puolueettomana korvana. Eivät ne murheet kovinkaan eroa naisten vastaavista, mitä nyt yksinäisyys taitaa pelottaa vastakkaista sukupuolta hivenen enemmän.

Muutama viikko takaperin tuttava kertoo lastensa äidin löytäneen uuden ja nuoremman. Ero on lyhyt ja nopea, mielissä jo kait pitempään pimeinä ajatuksina pyörinyt. Tuttava jää yksin taloonsa, lapset sukkuloivat äitinsä ja isänsä luona. Molemmat ovat huolissaan toisistaan eron jälkeen, kuinka se toinen pärjää. Toinen kantaa syyllisyyttä ja toinen välittää ollessaan vielä vihainen.
Lasten äiti haluaa vielä samaan sänkyyn tuttavan kanssa, on tehnyt sen selväksi. Kun yritän tolkuttaa olevan parempi olla enää koskematta, tuttava myöntää että niinhän se olisi. Vaikka siitä jotain sairasta mielihyvää saisikin.
Illalla pakatessani kassalla kauppaostoksiani, puhelin piippaa tekstiviestiä. Saan kuulemma torua. Eivät voineet sille mitään, se tapahtui kuin tapahtuikin. Kumpikin tyydytettynä ja tilaansa tyytyväisinä. Ei katumusta, ei haikailuja entiseen.
Lasten äiti palaa uuden miehensä luo ja heittää siinä samalla tuttavan baariin, toivottaen samalla onnea uuden kumppanin etsintään.

Ihminen on ihmeellinen eläin.

Asennoitumista

Hoitaja ihastelee hamettani ja hetken tutkailemme sen kangasta, laskoksia ja muita yksityiskohtia. Sitten hän kehottaa riisumaan vaatteet ja lisää vielä pois kääntyessään 'pikkupöksyt voit jättää'. Riisutuessani mieleeni pälkähtävät lävistykset ja kysyn huolestuneena niistä hoitajalta. Eivät haittaa, sillä eivät sijaitse kuvattavalla alueella.
Huomaan hänen mittailevan suuria tatuointejani, kuitenkaan mitään niistä mainitsematta.
'Oletko raskaana?', mieleni palaa hetkeksi pari iltaa taaemmas, vastaan 'en'.
Asetun makuulle, hoitajan pyynnön mukaan jonka jälkeen hän ovesta poistuessaan sanoo 'nyt hengittämättä' ja huikkaa pian oven raosta 'saa hengittää'. Vaihdan asentoa pyyntöjen mukaiseksi monta kertaa ('saa hengittää') ja lopulta hoitaja kertoo kuvien olevan valmiita ja lääkärillä viimeistään seuraavana päivänä.

Illalla sormet pyyhkäisevät hitaasti hiukseni pois niskalta ja pehmeä ääni kuiskaa korvaan ' kiva kun tulit'. Tunteja myöhemmin ajan kotiin päin ja mietin kuinka minua on tänään käännelty ja väännelty niin lääkäriaseman kuin hotellin vuoteellakin. Ja miten lähes kaikki kipuni ovat poissa. Pitkästä aikaa.

Fiiliksiä

Nukkumaan käydessä mielessä pyörii vain yksi ihminen. Aamulla samainen ihminen on ajatuksissa heti herättyä. Työmatkalla ajatukset jatkavat samaa rataa.

Työpäivä sentään sujuu, pääosin.

Viileät sormet tuntuu niskassa vieläkin. Ystävälliset, läpitunkevat silmät ja pehmeät huulet. Pulppuava nauru ja uteliaat kädet.

Eikä tästä koskaan mitään tule, tiedän sen. Mutta olen silti niin elossa.

Yrittänyttä ei ...

Koska tällä viikolla on ollut olevinaan enemmän aikaa, olen pohtinut tulevaisuuttani. Tehnyt suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Ottanut askeleen eteenpäin ja toisaalta hieman sivulle. Tällä viikolla olen heitellyt koukkuja kahteen suuntaan, niistä toinen saattaa viedä toiselle puolen suomenmaata ja toinen eteläisempään suomeen.

Suunnitelmani saavat monenlaista palautetta: 'Hienoa että suuntaat eteenpäin..', 'Kyllä, nyt olisi hyvä mahdollisuus muuttaa..', 'Aina sinä olet hakemassa jotakin tai jonnekin...', 'Yrität olla kohtaamatta asioita...', 'Ai miksi et pääsisi? Totta kai!!'.

Kun minä suunnittelen omaa elämääni, toiset pelkäävät kokevansa menetyksiä. Toiset epäilevät etteivät ole tulleet ymmärretyiksi, jotkut haluavat vaikuttaa päätöksiini, osa on silmin nähden huojentuneita nähdessään että olen suunnannut katseeni eteenpäin.
Ja minulla on kevyt olo.

Maaliskuu tulee olemaan äärimmäisen kiireinen kuukausi. Mutta sen jälkeen saapuu kevät.

Ja ensi viikolla pääsen jälleen tapaamaan ihmisen jota olen miettinyt usein. Liian usein.

Liikakiloja

Työsähköpostista luen, kuinka liikuntasetelit ovat taas loppuneet.

Myöhemmin käyn kysymässä seteleitä sieltä kassalta, josta niitä pitäisi saada. Ovat taas loppu, mutta viikon alussa niitä pitäisi taas saapua...

Mietin, kuinka ihmeessä saisin aamulla itseni niin aikaisin ylös, jotta aika riittäisi työmatkojen kävelyyn. Polttaisin miljoonittain kaloreita kävelemällä työmatkat. Mutta en jaksa aamuisin nousta.

Koska liian monet housuni kiristävät, aukaisen ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kalorilaskurini . Mietin huomisen eväitäni ja lasken eilen kehittämäni mustikkapirtelön kalorit (156kcal).

Jospa se taas siitä, pikkuhiljaa.

Kyllä tää mulle kelpaa

Hoitava lääkäri toteaa vastineessaan, että kyllä hoito on ollut ihan kelvollista ja asiantuntevaa. Mitä nyt enemmän laboratoriokokeita olisi voinut tehdä. Hän esittää pahoittelunsa.
Ylihoitaja kertoo omassa osassaan, että hoitajien toimenpiteet on käyty läpi ja keskusteltu. Ja kuinka tulevaisuudessa hoitajien koulutuksessa täytyy kiinnittää enemmän huomiota potilaan voinnin seuraamiseen. Hän esittää pahoittelunsa.
Ylilääkäri on sitä mieltä, että kaikki on hoidettu kuten kuuluukin. Ja pyytää kääntymään potilasasiamiehen sekä potilasvakuutuksen puoleen. Hän esittää pahoittelunsa.



Läpitunkevat silmät ovat pyörineet mielessäni liikaa. Tekstiviesti 'mä vaistoon tälläset asiat' kummittelee. Ja minä yritän vakuutella itselleni että tämä mies ei ole minua varten. Ei nyt, ei tässä tilanteessa.

Pieniä saavutuksia

Asuntoasiat alkavat ehkä kuitenkin selvitä pikkuhiljaa. Tai sitten eivät.

Koska kevät on opintojen ja jatko-opintojen pohtimisen aikaa, täytin tänään ensimmäiset hakupaperit.

Ja päätin avartaa maailmankatsomustani tilaamalla lehden.

Väsymystä ilmassa

Viikko on ollut työntäyteydessään rankka ja perjantaina saavunkin hyvissä ajoin kotiin päämääränäni päiväunet. 1,5 tuntia pyörin väsyneenä sängyssä ennen kun luovutan, en minä ole osannut päiväunia nukkua enää aikoihin.

Lauantai menee osittain työn merkeissä ja illalla suuntaan yhteissyntymäpäiville. Ilta on mukavan rauhallinen ja rentouttava. Puolenyön jälkeen, heitettyäni kyytiläiset koteihinsa, saavun haukottelevana omaa kotiini ja kerron lyhyesti illan kuulumiset väittämällä että isäntäparilla oli 35-vuotias kissa..

Tänään, sunnuntai-päivänä jolle olin suunnitellut mökillä käyntiä, lenkkeilyä, lukemista yms., huomaan illan hämärtyessä että koko päivä on mennyt tietokoneella töitä tehdessä.

35 vuotta tai vähemmän, ei väliä..

Nopeat syö tarkkaamattomat ja kiireiset

Tarjolla olevien asuntojen seuraaminen on kuulunut elämääni jo kahdeksan kuukauden ajan. Olen käynyt asuntonäytöissä ja tiedän tarkalleen mitä tässä kaupungissa on tarjolla.
Pari viikkoa sitten eräs asunto meni, sillä en ollut tarkkana ja asuntonäyttö meni kohdaltani ohitse. Manailin asiaa sunnuntai-iltana, sillä mielestäni sijainti, koko ja hinta olivat kohdallaan. Maanantaina asunto ei ollut enää myytävien listalla, joten siinä oli jonkun muunkin mielestä sijainti, koko ja hinta kohdallaan...

Heti piakkoin ilmestyi edellä mainitun asunnon läheisyydessä toinen asunto, jossa kriteerit täyttyivät. Sovin kiinteistövälittäjän kanssa henkilökohtaisesta näytöstä, mutta jouduimme siirtämään hetkeä aina vain tuonnemaksi milloin kummankin eteen tulleista syistä. Alkuviikosta sovimme perjantai-iltapäivälle näytön ja tuo aika tuntui sopivan kummankin kalentereihin.
Ruokatunnilla istuessani kiinteistövälittäjä soitti ja aloitti 'arvaa mitä?'. Arvasinhan minä. Asunnolle oli löytynyt ostaja aamupäivällä.

Koulutuksesta

Jokin viikko sitten istuin sunnuntaiaamuna aamukahvin ääressä ja luin Helsingin Sanomista seppämestari Jouko Niemisen kirjoitusta vääristyneestä koulutusjärjestelmästä. 'Hyvä kirjoitus', ajattelin.

Tällä viikolla toinen taideseppä, Antti Nieminen, kirjoittaa samaisessa sanomalehdessä kuinka todellinen ammattikoulutus on sysätty yritysten, työharjoittelupaikkojen, harteille.

Siitä kuinka koulut saavat rahoituksensa laitoksissa opiskelevien ja valmistuvien opiskelijoiden pääluvun mukaan. Ja tämän järjestelmän takia opettajat eivät anna hylkääviä arvosanoja, jotta rahoitus pysyisi mahdollisimman suurena. Tätä kautta saadaan ammattitaidottomia valmistuvia opiskelijoita, samalla kun lahjakkaiden opiskelijoiden motivaatio katoaa.

Ammattiaineiden opetuksen määrää on vähennetty (siitä on kun itse aloitin alani opiskelun on opintoviikon pituus vähentynyt 4h) ja yleissivistävää koulutusta on lisätty. (Eri asia on vielä kaksoistutkintolaiset, joiden lukiotunnit ovat yleensä ammattiaineiden kanssa samaan aikaan. Lukio-opiskeluun kuluneita ammattiaineiden tunteja ei kuitenkaan tarvitse korvata millään tavalla). Kirjoittajan käy sääliksi päätoimisia opettajia, jotka painivat valtavan paperityötaakan kanssa ja samalla joutuva opastamaan alimotivoitunutta oppilasainetta. Osansa säälistä saavat myös opiskelijat, joilta puuttuu visio siitä minkä takia opiskellaan. Todellinen ammattikoulutus on sysätty työharjoitteluja antaville yrityksille. Maksutta.

Olen tämänkin kirjoittajan kanssa samaa mieltä.

Erityisopiskelijoiden määrä kasvaa jatkuvasti ja nämä opiskelijat integroidaan muiden opiskelijoiden joukkoon. Erkka tarvitsee erityisopettajan, mutta tässä tarjonta ja tarve harvoin kohtaavat. Erkka vie aikaa paljon, paperityössä ja muussa ohjauksessa.

Kun erkka on saanut menemään työhön jo 10-kertaisen ajan alkuperäiseen kurssin opintoviikkolukumäärään nähden ei voi kun ihmetellä. Ei tästä tule koskaan alansa tekijää, ammattitaidon omaavaa työntekijää.

Tai kun opiskelija miettii ylitettyään opintojensa puolivälin, että miksi tässä nyt oikein opiskellaan tähän ammattiin. Voit kertoa, että ala ei ole helppo vaan vaatii ahkeraa työskentelyä ja jatkuvaa ajan hermolla pysymistä. Ja kuinka tuotekehitykseen on panostettava, kohderyhmästä tai hinnoittelusta puhumattakaan.

"Kaikesta koulutuksesta on hyötyä", sanot (ja tarkoitat sitä) ja toivot että tämä joskus löytää paikkansa tässä maailmassa.

Talvivarannot

Liikkumattomuus on ollut tämän talven riippakivi (kaiken muun ohessa...). Pian neljä kuukautta totaalista sohvaperunointia ja ainoastaan suunnitelmia.

Tätä vauhtia olen ihan just kohta sikapaskaläski. Rasvaprosenttini on kasvanut hyvää vauhtia yhden prosenttiyksikön verran joka kuukausi.

Yritän aloitella juoksemista uudelleen, sillä parempaa rentoutumiskeinoa ei joogan ohella ole. Kuntoni on vain rapissut eikä terveys kait ole muutenkaan täysin kohdillaan. Minä ja isäni saamme verenpainemittarilla samantapaisia lukemia, hän syö lääkkeitä ja minä en.
'Olet sitä mitä syöt'. Tässä tapauksessa se tarkoittaa suuria määriä kahvia, korvapuusteja, pizzaa sekä täytekakkua. Tämän viikonlopun osalta.

Hommasin itseäni motivoidakseni uuden sykemittarin entisen tilalle. Hyvään aikaan, sillä rannekelloni lakkasi toimimasta ja olen niitä ihmisiä jotka tulevat hysteeriseksi jolleivat voi vahtia ajankulua 24/7.
Viimeisen kahden viikon aikana olen käyttänyt sykemittaria lenkillä kaksi kertaa. Kait se on alku sekin.

Vinot pinot

Lisää lukemista. Niin kirjastosta kuin kaupastakin.

Sukkia ja kirjoja

Tämän onnettomuuden jälkiä paikkaillaan vieläkin, sillä paikalliset lääkärit saivat alkujaan leikkaussalissa enemmän tuhottua kuin paikattua. Suurella Kirkolla tänään leikattu potilas soitti heräämöstä ja mutisi puhelimessa voivansa ihan hyvin.
Edit. Ei, eivät olleet voineet tehdä enää mitään. Epäkurantti raaja pysyy epäkuranttina. Loppuun asti.

Sain sukat valmiiksi. Ja Amazonin kirjatilaus on saapunut.

Se on pienestä kii II

Koko tämän alkaneen vuoden työrupeaman minua on sapettanut suunnattomasti pieni, mitätön asia.

Työsopimus.

Koska edellinen määräaikainen sopimukseni loppui parahasti jouluun, kävin hyvissä ajoin kyselemässä uuden perään. Ensin että olisiko niitä töitä ylipäätään keväälle, ja sen jälkeen että milloinka tuo sopimus tehtäisiin. Tälläiseen lyhytaikaiseen sopimukseen ei kuulemma puumerkkiäni tarvita, joten siirryin aikanani joulunviettoon odottavaisena, sillä aiemminkin sopimuspaperi on lopsahtanut postiluukkuun aikanaan.

Aloitin uuden työvuoden tarkistamalla työsähköpostini. Tai lähinnä yrityksellä, sillä yhtymän tietokoneelle kirjautuessani sain tylyn ilmoituksen tunnuksieni poistumisesta. Jos minulla olisi työsopimus, minulla olisi voimassa olevat tunnukset verkkoon, työsähköpostiin, intranettiin jne.

Viimeisen viikon ajan olen yrittänyt luovia kuinka selvitä ilman tietokonetta. Se vaatii melkoisesti yhteispeliä järjestelmätuen kanssa, sillä joudun työskentelemään tietokoneilla ryhmien kanssa ja osa materiaalistani on sähköisessä muodossa omassa profiilissani. Tavoittamattomissa.

Olen kysynyt pomolta onko työsopimukseni kunnossa, tämän saavuttua viimein etelän lomaltaan. Huomenna olisi palkkapäivä, mutta eihän se kait minua koske. Toivon vain ettei kohdalleni osu työtapaturma. Ainakaan ennen kuin minulla on työsopimus.

Tiedätkö mitä suuhusi panet?

"... Kypsennetyt lihapyörykät saavat tyypillisen luotaantyöntävän makunsa isosta tankillisesta naudanrasvaa, jossa pyörykät paistetaan. Pakkauksessa lukee 'eläinrasvassa paistettuja', mutta vain parantumaton romantikko kuvittelee, että kyseessä voisi olla voi. Huomattavasti halvempi naudanrasva eli tali, jonka kuumassa kylvyssä teollisten lihapyöryköiden pyöreä muoto syntyy, on teurasjäännöstä, jota käytetään myös linnunruoan ja liiman valmistuksessa.


...Aceto balsamico di Modena kuulostaa aidolta. Jokseenkin kaikki tätä hienolta tuntuvaa merkintää kantavat balsamietikat ovat kuitenkin tavallista ruskealla karamellivärillä värjättyä viinietikkaa, johon on sekoitettu rypälemehua. Sekä Ican yksinkertaisin balsamietikka ja Pirkka-balsamiviinietikka että Kühnen Exquisit Aceto balsamico di Modena sisältävät väriainetta E 150d, jota valmistetaan niin sanotulla ammoniumsulfiittimenetelmällä ja käytetään myös Coca-Colan väriaineena.
...Aito balsamietikka, aceto balsamico tradizionale, on vähintään 12 vuoden ikäistä.

...Öljyn maustaminen aidoilla tryffeleillä ei kerta kaikkiaan onnistu. Sienessä ei näet ole haihtuvaa öljyä. Sitä pitäisi olla, jotta sieni antaisi makua ympärillään olevalle öljylle. Öljykylpyyn pantu sieni pilaantuisi sitä paitsi varsin nopeasti. Kaikki tryffeliöljy, jota myydään varsin korkeaan hintaan, on siis suoranaista petosta. Mitä 'tryffeliöljy' sitten sisältää? Keinotekoista tryffeliaromia.

...Kermahyllyltä löytyy uskomattoman paljon lisäaineita. Perinteinen kuohukerma ei sisällä kummallisuuksia, mutta markkinoille on viime vuosina tullut monia uusia tuotteita. Arlan Kelda Lagalått-ruokakermassa, jonka rasvapitoisuus on 5 prosenttia, on sekä stabilointiainetta että muunneltua tärkkelystä. ...Valion 13-prosenttisessa ruokakermassa on taas kahta stabilointiainetta ja muunneltua tapiokatärkkelystä. ...Siirryttäessä tällä asteikolla alaspäin ei jossakin pisteessä voida puhua enää kermasta. Mistä sitten? Becel on antanut 15-prosenttiselle tuotteelleen kummalllisen nimen Becel Ruoka. Sen pääaines on vesi. Lisäksi siinä on rasvatonta maitojauhetta, sakeuttamisainetta E 1442, emulgointiainetta E 435, stabilointiainetta E 461 ja E 415 sekä väriainetta E 160. "
Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella. Tiedätkö, mitä kaikkea suuhusi panet?

Nam.

Se on pienestä kii

Sunnuntaista lähtien minua on ärsyttänyt parikin asiaa. Yksi niistä on tämä:

-urheiluruudussa esitellään 14-vuotias tyttö, joka on lähtenyt varsin miehiselle uralle harrastuksessaan: mäkihypyn pariin. Ne vähät naiset, jotka lajia harrastavat ovat kyseistä tyttöä vanhempia, joten tällä uudella lupauksella on vielä paljon saavutettavana ja lahjojakin kuulemma on.
-Miksi taustalla piti soida Cindy Lauperin 'Girls just wanna have fun'? Kappale on sinänsä hieno, ja ehkä jopa klassikko, mutta tässä yhteydessä kyseistä tyttöä vähättelevä. Mielestäni.

Kiitos. Ei muuta.

Valokuvatorstai

114. haaste "...silirimpsis, sileä tie..."

Mitäpä sitä muuta toivoisi.

Se kuuluisa laki?

Syödessäsi keittiössä klementiinin et löydä siitä ensimmäistäkään siementä.

Kun kuorit toisen, nyhdät niitä valkoisia retaleita irti, täytät biojäteastiaa ja siirryt olohuoneeseen, jossa hautaudut nojatuolin ja rahin uumeniin, on harminasi pian kourallinen siemeniä. Tekevätkö ne sen kiusallaan?

Harmaata graniittia

Neuloin jo ennen joulua tälläiset joululahjaksi. Koska itselläni on tarvetta useammille tummille villasukille, päädyin vuodenvaihteessa aloittamaan samanlaiset myös itselleni. Istuin mökillä, kuuntelin hiljaisuutta ja televisiota vuorotellen, ja neuloin. Söin, saunoin ja neuloin taas.

Pinta on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis. Joskin käyttämästäni 7 veljestä-lanka on sen verran tuhtia, että pitkävartisina sukat saavat sääret näyttämään yllättävän paksuilta. Tai sitten minulla vain on paksut sellaiset.