Nukkumaan käydessä mielessä pyörii vain yksi ihminen. Aamulla samainen ihminen on ajatuksissa heti herättyä. Työmatkalla ajatukset jatkavat samaa rataa.
Työpäivä sentään sujuu, pääosin.
Viileät sormet tuntuu niskassa vieläkin. Ystävälliset, läpitunkevat silmät ja pehmeät huulet. Pulppuava nauru ja uteliaat kädet.
Eikä tästä koskaan mitään tule, tiedän sen. Mutta olen silti niin elossa.
3 kommenttia:
Mitäs siitä pitäis tulla? Antaa mennä vaan, jos hyvälle tuntuu :)
Joskus on näitä, että tietää jo ensi askeleilla että sydänsuruja tiedossa, mutta miksi jättää ihanat hetket elämättä? Anna palaa vaan, ei tarvi myöhemmin katua :).
Kannatti antaa palaa;)
Lähetä kommentti