ainaoikein

Pohdintoja

2009-03-23T20:35:00.002+02:00

Kirjoitin pitkän litanian mielipiteistäni, minun suhtautumisestani parisuhteisiin ja ystävyyssuhteisiin, kissoista ja sairaslomasta sekä tämän hetkisestä henkisestä että fyysisestä terveydentilastani.

Ja sitten pyyhin kaiken pois.

Ja päätin taas muuttaa.

Rutiineista

2009-03-16T20:29:00.005+02:00

Lounastauolla rakastan seurata erään työtoverini ruokailua.

Tuo siro nainen tuo päivittäin eväät kotoaan; voileipä, edellisen päivän ruoantähteitä tms. Ja aina hedelmiä, useita hedelmiä.
Hän levittää käsipyyhepaperin pöydälle, ottaa veitsen ja aloittaa pitkän, rauhallisen rutiininsa.

Mikäli mukana on päärynä, hän halkaisee sen ensin pituussuunnassa. Laskee toisen puoliskon käsipyyhepaperin päälle jättäen sen siihen odottamaan vuoroaan ja keskittyy ensimmäiseen puolikkaaseen. Kuorii sen hiljalleen, jutellen samalla soljuvaan tapaansa, viiltää kannan pois ja lopuksi leikkaa veitsellä rauhallisesti siemenkodan irti. Tämän jälkeen päärynä leikkautuu vielä kahteen osaan (pituussuunnassa) ja sen jälkeen se on valmis syötäväksi. Ja sitten on käsipyyhepaperin päällä odottavan puolikkaan vuoro.

Appelsiinista hän leikkaa ensin kannan pois, mutta ainoastaan sen toisen. Kuori jakautuu veitsen alla lohkoihin, kaikki ne irtoavat sirojen sormien irrottamina. Lopulta hän nyppii veitsellä appelsiinin pinnasta valkoista nöyhtää, peukalo veitseen nojaten.

Persimoni halkeaa kahdeksi osaksi pöytää (ja käsipyyhepaperia) vasten, ohuet kuoret hän leikkaa varovasti pois ja nauttii hedelmän pienissä suupaloissa.

Banaanin kuoriminen näyttää hänen käsisään niin brutaalilta, sillä hän tekee sen kuten me muutkin. Sentään hän puolittaa banaanin, tämän ollessa vielä avoimessa kuoressaan, ja syö tämän(kin) hedelmän sirosti ja kauniisti.

Hänen tapansa syödä jälkiruokahedelmät on sensuellein mitä tiedän. Harmi kun aiheesta ei järjestetä kilpailuja. Ilmoittaisin hänet heti.

Tarpeista

2009-03-13T21:03:00.003+02:00

En tiedä varsinaisesti syytä miksi näin on, mutta päädyn usein kuuntelemaan miesten sydänsuruja. Huomasin sen jo teini-ikäisenä; minulle kerrottiin mutta silloiselle parhaalle ystävälleni, jonka kanssa olimme paitana ja peppuna, eivät hormonien mylläämät nuoret miehet niinkään puhuneet.

Tänä syksynä ja talvena olen kuunnellut useita murheita, yrittänyt olla tukena eron hetkinä ja ollut kuuntelevana, puolueettomana korvana. Eivät ne murheet kovinkaan eroa naisten vastaavista, mitä nyt yksinäisyys taitaa pelottaa vastakkaista sukupuolta hivenen enemmän.

Muutama viikko takaperin tuttava kertoo lastensa äidin löytäneen uuden ja nuoremman. Ero on lyhyt ja nopea, mielissä jo kait pitempään pimeinä ajatuksina pyörinyt. Tuttava jää yksin taloonsa, lapset sukkuloivat äitinsä ja isänsä luona. Molemmat ovat huolissaan toisistaan eron jälkeen, kuinka se toinen pärjää. Toinen kantaa syyllisyyttä ja toinen välittää ollessaan vielä vihainen.
Lasten äiti haluaa vielä samaan sänkyyn tuttavan kanssa, on tehnyt sen selväksi. Kun yritän tolkuttaa olevan parempi olla enää koskematta, tuttava myöntää että niinhän se olisi. Vaikka siitä jotain sairasta mielihyvää saisikin.
Illalla pakatessani kassalla kauppaostoksiani, puhelin piippaa tekstiviestiä. Saan kuulemma torua. Eivät voineet sille mitään, se tapahtui kuin tapahtuikin. Kumpikin tyydytettynä ja tilaansa tyytyväisinä. Ei katumusta, ei haikailuja entiseen.
Lasten äiti palaa uuden miehensä luo ja heittää siinä samalla tuttavan baariin, toivottaen samalla onnea uuden kumppanin etsintään.

Ihminen on ihmeellinen eläin.

Asennoitumista

2009-03-12T20:08:00.004+02:00

Hoitaja ihastelee hamettani ja hetken tutkailemme sen kangasta, laskoksia ja muita yksityiskohtia. Sitten hän kehottaa riisumaan vaatteet ja lisää vielä pois kääntyessään 'pikkupöksyt voit jättää'. Riisutuessani mieleeni pälkähtävät lävistykset ja kysyn huolestuneena niistä hoitajalta. Eivät haittaa, sillä eivät sijaitse kuvattavalla alueella.
Huomaan hänen mittailevan suuria tatuointejani, kuitenkaan mitään niistä mainitsematta.
'Oletko raskaana?', mieleni palaa hetkeksi pari iltaa taaemmas, vastaan 'en'.
Asetun makuulle, hoitajan pyynnön mukaan jonka jälkeen hän ovesta poistuessaan sanoo 'nyt hengittämättä' ja huikkaa pian oven raosta 'saa hengittää'. Vaihdan asentoa pyyntöjen mukaiseksi monta kertaa ('saa hengittää') ja lopulta hoitaja kertoo kuvien olevan valmiita ja lääkärillä viimeistään seuraavana päivänä.

Illalla sormet pyyhkäisevät hitaasti hiukseni pois niskalta ja pehmeä ääni kuiskaa korvaan ' kiva kun tulit'. Tunteja myöhemmin ajan kotiin päin ja mietin kuinka minua on tänään käännelty ja väännelty niin lääkäriaseman kuin hotellin vuoteellakin. Ja miten lähes kaikki kipuni ovat poissa. Pitkästä aikaa.

Fiiliksiä

2009-03-10T11:52:00.003+02:00

Nukkumaan käydessä mielessä pyörii vain yksi ihminen. Aamulla samainen ihminen on ajatuksissa heti herättyä. Työmatkalla ajatukset jatkavat samaa rataa.

Työpäivä sentään sujuu, pääosin.

Viileät sormet tuntuu niskassa vieläkin. Ystävälliset, läpitunkevat silmät ja pehmeät huulet. Pulppuava nauru ja uteliaat kädet.

Eikä tästä koskaan mitään tule, tiedän sen. Mutta olen silti niin elossa.

Yrittänyttä ei ...

2009-02-26T15:52:00.003+02:00

Koska tällä viikolla on ollut olevinaan enemmän aikaa, olen pohtinut tulevaisuuttani. Tehnyt suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Ottanut askeleen eteenpäin ja toisaalta hieman sivulle. Tällä viikolla olen heitellyt koukkuja kahteen suuntaan, niistä toinen saattaa viedä toiselle puolen suomenmaata ja toinen eteläisempään suomeen.

Suunnitelmani saavat monenlaista palautetta: 'Hienoa että suuntaat eteenpäin..', 'Kyllä, nyt olisi hyvä mahdollisuus muuttaa..', 'Aina sinä olet hakemassa jotakin tai jonnekin...', 'Yrität olla kohtaamatta asioita...', 'Ai miksi et pääsisi? Totta kai!!'.

Kun minä suunnittelen omaa elämääni, toiset pelkäävät kokevansa menetyksiä. Toiset epäilevät etteivät ole tulleet ymmärretyiksi, jotkut haluavat vaikuttaa päätöksiini, osa on silmin nähden huojentuneita nähdessään että olen suunnannut katseeni eteenpäin.
Ja minulla on kevyt olo.

Maaliskuu tulee olemaan äärimmäisen kiireinen kuukausi. Mutta sen jälkeen saapuu kevät.

Ja ensi viikolla pääsen jälleen tapaamaan ihmisen jota olen miettinyt usein. Liian usein.

Liikakiloja

2009-02-16T20:28:00.003+02:00

Työsähköpostista luen, kuinka liikuntasetelit ovat taas loppuneet.

Myöhemmin käyn kysymässä seteleitä sieltä kassalta, josta niitä pitäisi saada. Ovat taas loppu, mutta viikon alussa niitä pitäisi taas saapua...

Mietin, kuinka ihmeessä saisin aamulla itseni niin aikaisin ylös, jotta aika riittäisi työmatkojen kävelyyn. Polttaisin miljoonittain kaloreita kävelemällä työmatkat. Mutta en jaksa aamuisin nousta.

Koska liian monet housuni kiristävät, aukaisen ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kalorilaskurini . Mietin huomisen eväitäni ja lasken eilen kehittämäni mustikkapirtelön kalorit (156kcal).

Jospa se taas siitä, pikkuhiljaa.

Kyllä tää mulle kelpaa

2009-02-05T19:35:00.003+02:00

Hoitava lääkäri toteaa vastineessaan, että kyllä hoito on ollut ihan kelvollista ja asiantuntevaa. Mitä nyt enemmän laboratoriokokeita olisi voinut tehdä. Hän esittää pahoittelunsa.
Ylihoitaja kertoo omassa osassaan, että hoitajien toimenpiteet on käyty läpi ja keskusteltu. Ja kuinka tulevaisuudessa hoitajien koulutuksessa täytyy kiinnittää enemmän huomiota potilaan voinnin seuraamiseen. Hän esittää pahoittelunsa.
Ylilääkäri on sitä mieltä, että kaikki on hoidettu kuten kuuluukin. Ja pyytää kääntymään potilasasiamiehen sekä potilasvakuutuksen puoleen. Hän esittää pahoittelunsa.

Läpitunkevat silmät ovat pyörineet mielessäni liikaa. Tekstiviesti 'mä vaistoon tälläset asiat' kummittelee. Ja minä yritän vakuutella itselleni että tämä mies ei ole minua varten. Ei nyt, ei tässä tilanteessa.

Pieniä saavutuksia

2009-01-27T21:24:00.002+02:00

Asuntoasiat alkavat ehkä kuitenkin selvitä pikkuhiljaa. Tai sitten eivät.

Koska kevät on opintojen ja jatko-opintojen pohtimisen aikaa, täytin tänään ensimmäiset hakupaperit.

Ja päätin avartaa maailmankatsomustani tilaamalla lehden.

Väsymystä ilmassa

2009-01-25T19:22:00.003+02:00

Viikko on ollut työntäyteydessään rankka ja perjantaina saavunkin hyvissä ajoin kotiin päämääränäni päiväunet. 1,5 tuntia pyörin väsyneenä sängyssä ennen kun luovutan, en minä ole osannut päiväunia nukkua enää aikoihin.

Lauantai menee osittain työn merkeissä ja illalla suuntaan yhteissyntymäpäiville. Ilta on mukavan rauhallinen ja rentouttava. Puolenyön jälkeen, heitettyäni kyytiläiset koteihinsa, saavun haukottelevana omaa kotiini ja kerron lyhyesti illan kuulumiset väittämällä että isäntäparilla oli 35-vuotias kissa..

Tänään, sunnuntai-päivänä jolle olin suunnitellut mökillä käyntiä, lenkkeilyä, lukemista yms., huomaan illan hämärtyessä että koko päivä on mennyt tietokoneella töitä tehdessä.

35 vuotta tai vähemmän, ei väliä..

Nopeat syö tarkkaamattomat ja kiireiset

2009-01-24T11:40:00.003+02:00

Tarjolla olevien asuntojen seuraaminen on kuulunut elämääni jo kahdeksan kuukauden ajan. Olen käynyt asuntonäytöissä ja tiedän tarkalleen mitä tässä kaupungissa on tarjolla.
Pari viikkoa sitten eräs asunto meni, sillä en ollut tarkkana ja asuntonäyttö meni kohdaltani ohitse. Manailin asiaa sunnuntai-iltana, sillä mielestäni sijainti, koko ja hinta olivat kohdallaan. Maanantaina asunto ei ollut enää myytävien listalla, joten siinä oli jonkun muunkin mielestä sijainti, koko ja hinta kohdallaan...

Heti piakkoin ilmestyi edellä mainitun asunnon läheisyydessä toinen asunto, jossa kriteerit täyttyivät. Sovin kiinteistövälittäjän kanssa henkilökohtaisesta näytöstä, mutta jouduimme siirtämään hetkeä aina vain tuonnemaksi milloin kummankin eteen tulleista syistä. Alkuviikosta sovimme perjantai-iltapäivälle näytön ja tuo aika tuntui sopivan kummankin kalentereihin.
Ruokatunnilla istuessani kiinteistövälittäjä soitti ja aloitti 'arvaa mitä?'. Arvasinhan minä. Asunnolle oli löytynyt ostaja aamupäivällä.

Koulutuksesta

2009-01-22T11:21:00.005+02:00

Jokin viikko sitten istuin sunnuntaiaamuna aamukahvin ääressä ja luin Helsingin Sanomista seppämestari Jouko Niemisen kirjoitusta vääristyneestä koulutusjärjestelmästä. 'Hyvä kirjoitus', ajattelin.

Tällä viikolla toinen taideseppä, Antti Nieminen, kirjoittaa samaisessa sanomalehdessä kuinka todellinen ammattikoulutus on sysätty yritysten, työharjoittelupaikkojen, harteille.

Siitä kuinka koulut saavat rahoituksensa laitoksissa opiskelevien ja valmistuvien opiskelijoiden pääluvun mukaan. Ja tämän järjestelmän takia opettajat eivät anna hylkääviä arvosanoja, jotta rahoitus pysyisi mahdollisimman suurena. Tätä kautta saadaan ammattitaidottomia valmistuvia opiskelijoita, samalla kun lahjakkaiden opiskelijoiden motivaatio katoaa.

Ammattiaineiden opetuksen määrää on vähennetty (siitä on kun itse aloitin alani opiskelun on opintoviikon pituus vähentynyt 4h) ja yleissivistävää koulutusta on lisätty. (Eri asia on vielä kaksoistutkintolaiset, joiden lukiotunnit ovat yleensä ammattiaineiden kanssa samaan aikaan. Lukio-opiskeluun kuluneita ammattiaineiden tunteja ei kuitenkaan tarvitse korvata millään tavalla). Kirjoittajan käy sääliksi päätoimisia opettajia, jotka painivat valtavan paperityötaakan kanssa ja samalla joutuva opastamaan alimotivoitunutta oppilasainetta. Osansa säälistä saavat myös opiskelijat, joilta puuttuu visio siitä minkä takia opiskellaan. Todellinen ammattikoulutus on sysätty työharjoitteluja antaville yrityksille. Maksutta.

Olen tämänkin kirjoittajan kanssa samaa mieltä.

Erityisopiskelijoiden määrä kasvaa jatkuvasti ja nämä opiskelijat integroidaan muiden opiskelijoiden joukkoon. Erkka tarvitsee erityisopettajan, mutta tässä tarjonta ja tarve harvoin kohtaavat. Erkka vie aikaa paljon, paperityössä ja muussa ohjauksessa.

Kun erkka on saanut menemään työhön jo 10-kertaisen ajan alkuperäiseen kurssin opintoviikkolukumäärään nähden ei voi kun ihmetellä. Ei tästä tule koskaan alansa tekijää, ammattitaidon omaavaa työntekijää.

Tai kun opiskelija miettii ylitettyään opintojensa puolivälin, että miksi tässä nyt oikein opiskellaan tähän ammattiin. Voit kertoa, että ala ei ole helppo vaan vaatii ahkeraa työskentelyä ja jatkuvaa ajan hermolla pysymistä. Ja kuinka tuotekehitykseen on panostettava, kohderyhmästä tai hinnoittelusta puhumattakaan.

"Kaikesta koulutuksesta on hyötyä", sanot (ja tarkoitat sitä) ja toivot että tämä joskus löytää paikkansa tässä maailmassa.

Talvivarannot

2009-01-18T19:19:00.003+02:00

Liikkumattomuus on ollut tämän talven riippakivi (kaiken muun ohessa...). Pian neljä kuukautta totaalista sohvaperunointia ja ainoastaan suunnitelmia.

Tätä vauhtia olen ihan just kohta sikapaskaläski. Rasvaprosenttini on kasvanut hyvää vauhtia yhden prosenttiyksikön verran joka kuukausi.

Yritän aloitella juoksemista uudelleen, sillä parempaa rentoutumiskeinoa ei joogan ohella ole. Kuntoni on vain rapissut eikä terveys kait ole muutenkaan täysin kohdillaan. Minä ja isäni saamme verenpainemittarilla samantapaisia lukemia, hän syö lääkkeitä ja minä en.
'Olet sitä mitä syöt'. Tässä tapauksessa se tarkoittaa suuria määriä kahvia, korvapuusteja, pizzaa sekä täytekakkua. Tämän viikonlopun osalta.

Hommasin itseäni motivoidakseni uuden sykemittarin entisen tilalle. Hyvään aikaan, sillä rannekelloni lakkasi toimimasta ja olen niitä ihmisiä jotka tulevat hysteeriseksi jolleivat voi vahtia ajankulua 24/7.
Viimeisen kahden viikon aikana olen käyttänyt sykemittaria lenkillä kaksi kertaa. Kait se on alku sekin.

Vinot pinot

2009-01-17T11:51:00.000+02:00

Lisää lukemista. Niin kirjastosta kuin kaupastakin.

Sukkia ja kirjoja

2009-01-15T16:56:00.003+02:00

Tämän onnettomuuden jälkiä paikkaillaan vieläkin, sillä paikalliset lääkärit saivat alkujaan leikkaussalissa enemmän tuhottua kuin paikattua. Suurella Kirkolla tänään leikattu potilas soitti heräämöstä ja mutisi puhelimessa voivansa ihan hyvin.
Edit. Ei, eivät olleet voineet tehdä enää mitään. Epäkurantti raaja pysyy epäkuranttina. Loppuun asti.

Sain sukat valmiiksi. Ja Amazonin kirjatilaus on saapunut.

Se on pienestä kii II

2009-01-14T20:13:00.002+02:00

Koko tämän alkaneen vuoden työrupeaman minua on sapettanut suunnattomasti pieni, mitätön asia.

Työsopimus.

Koska edellinen määräaikainen sopimukseni loppui parahasti jouluun, kävin hyvissä ajoin kyselemässä uuden perään. Ensin että olisiko niitä töitä ylipäätään keväälle, ja sen jälkeen että milloinka tuo sopimus tehtäisiin. Tälläiseen lyhytaikaiseen sopimukseen ei kuulemma puumerkkiäni tarvita, joten siirryin aikanani joulunviettoon odottavaisena, sillä aiemminkin sopimuspaperi on lopsahtanut postiluukkuun aikanaan.

Aloitin uuden työvuoden tarkistamalla työsähköpostini. Tai lähinnä yrityksellä, sillä yhtymän tietokoneelle kirjautuessani sain tylyn ilmoituksen tunnuksieni poistumisesta. Jos minulla olisi työsopimus, minulla olisi voimassa olevat tunnukset verkkoon, työsähköpostiin, intranettiin jne.

Viimeisen viikon ajan olen yrittänyt luovia kuinka selvitä ilman tietokonetta. Se vaatii melkoisesti yhteispeliä järjestelmätuen kanssa, sillä joudun työskentelemään tietokoneilla ryhmien kanssa ja osa materiaalistani on sähköisessä muodossa omassa profiilissani. Tavoittamattomissa.

Olen kysynyt pomolta onko työsopimukseni kunnossa, tämän saavuttua viimein etelän lomaltaan. Huomenna olisi palkkapäivä, mutta eihän se kait minua koske. Toivon vain ettei kohdalleni osu työtapaturma. Ainakaan ennen kuin minulla on työsopimus.

Tiedätkö mitä suuhusi panet?

2009-01-13T21:19:00.002+02:00

"... Kypsennetyt lihapyörykät saavat tyypillisen luotaantyöntävän makunsa isosta tankillisesta naudanrasvaa, jossa pyörykät paistetaan. Pakkauksessa lukee 'eläinrasvassa paistettuja', mutta vain parantumaton romantikko kuvittelee, että kyseessä voisi olla voi. Huomattavasti halvempi naudanrasva eli tali, jonka kuumassa kylvyssä teollisten lihapyöryköiden pyöreä muoto syntyy, on teurasjäännöstä, jota käytetään myös linnunruoan ja liiman valmistuksessa.

...Aceto balsamico di Modena kuulostaa aidolta. Jokseenkin kaikki tätä hienolta tuntuvaa merkintää kantavat balsamietikat ovat kuitenkin tavallista ruskealla karamellivärillä värjättyä viinietikkaa, johon on sekoitettu rypälemehua. Sekä Ican yksinkertaisin balsamietikka ja Pirkka-balsamiviinietikka että Kühnen Exquisit Aceto balsamico di Modena sisältävät väriainetta E 150d, jota valmistetaan niin sanotulla ammoniumsulfiittimenetelmällä ja käytetään myös Coca-Colan väriaineena.
...Aito balsamietikka, aceto balsamico tradizionale, on vähintään 12 vuoden ikäistä.

...Öljyn maustaminen aidoilla tryffeleillä ei kerta kaikkiaan onnistu. Sienessä ei näet ole haihtuvaa öljyä. Sitä pitäisi olla, jotta sieni antaisi makua ympärillään olevalle öljylle. Öljykylpyyn pantu sieni pilaantuisi sitä paitsi varsin nopeasti. Kaikki tryffeliöljy, jota myydään varsin korkeaan hintaan, on siis suoranaista petosta. Mitä 'tryffeliöljy' sitten sisältää? Keinotekoista tryffeliaromia.

...Kermahyllyltä löytyy uskomattoman paljon lisäaineita. Perinteinen kuohukerma ei sisällä kummallisuuksia, mutta markkinoille on viime vuosina tullut monia uusia tuotteita. Arlan Kelda Lagalått-ruokakermassa, jonka rasvapitoisuus on 5 prosenttia, on sekä stabilointiainetta että muunneltua tärkkelystä. ...Valion 13-prosenttisessa ruokakermassa on taas kahta stabilointiainetta ja muunneltua tapiokatärkkelystä. ...Siirryttäessä tällä asteikolla alaspäin ei jossakin pisteessä voida puhua enää kermasta. Mistä sitten? Becel on antanut 15-prosenttiselle tuotteelleen kummalllisen nimen Becel Ruoka. Sen pääaines on vesi. Lisäksi siinä on rasvatonta maitojauhetta, sakeuttamisainetta E 1442, emulgointiainetta E 435, stabilointiainetta E 461 ja E 415 sekä väriainetta E 160. "
Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella. Tiedätkö, mitä kaikkea suuhusi panet?

Nam.

Se on pienestä kii

2009-01-13T13:01:00.003+02:00

Sunnuntaista lähtien minua on ärsyttänyt parikin asiaa. Yksi niistä on tämä:

-urheiluruudussa esitellään 14-vuotias tyttö, joka on lähtenyt varsin miehiselle uralle harrastuksessaan: mäkihypyn pariin. Ne vähät naiset, jotka lajia harrastavat ovat kyseistä tyttöä vanhempia, joten tällä uudella lupauksella on vielä paljon saavutettavana ja lahjojakin kuulemma on.
-Miksi taustalla piti soida Cindy Lauperin 'Girls just wanna have fun'? Kappale on sinänsä hieno, ja ehkä jopa klassikko, mutta tässä yhteydessä kyseistä tyttöä vähättelevä. Mielestäni.

Kiitos. Ei muuta.

Valokuvatorstai

2009-01-08T19:06:00.002+02:00

114. haaste "...silirimpsis, sileä tie..."

Mitäpä sitä muuta toivoisi.

Se kuuluisa laki?

2009-01-06T00:02:00.002+02:00

Syödessäsi keittiössä klementiinin et löydä siitä ensimmäistäkään siementä.

Kun kuorit toisen, nyhdät niitä valkoisia retaleita irti, täytät biojäteastiaa ja siirryt olohuoneeseen, jossa hautaudut nojatuolin ja rahin uumeniin, on harminasi pian kourallinen siemeniä. Tekevätkö ne sen kiusallaan?

Harmaata graniittia

2009-01-04T18:35:00.005+02:00

Neuloin jo ennen joulua tälläiset joululahjaksi. Koska itselläni on tarvetta useammille tummille villasukille, päädyin vuodenvaihteessa aloittamaan samanlaiset myös itselleni. Istuin mökillä, kuuntelin hiljaisuutta ja televisiota vuorotellen, ja neuloin. Söin, saunoin ja neuloin taas.

Pinta on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis. Joskin käyttämästäni 7 veljestä-lanka on sen verran tuhtia, että pitkävartisina sukat saavat sääret näyttämään yllättävän paksuilta. Tai sitten minulla vain on paksut sellaiset.

Kohtaamisia

2008-12-30T23:27:00.003+02:00

Löydämme käytäviltä viimein etsimämme ja kokeilemme ovea. Se on lukossa ja soitamme vieressä olevaa ovikelloa. Pian huurrelasin takana näkyy valkoasuinen hahmo, joka ottaa kaulaltaan avaimen, työntää sen lukkoon, kääntää, ja avaa ovea nähdäkseen meidät. Tervehdimme ja kerromme ketä olemme tulleet katsomaan. Pääsemme sisään.

Hän halaa meitä, kahta työtoveriaan, pitkään ja iloisena. Saamme huoneen, jossa voimme rauhassa keskustella. Juttelemme joulusta, työasioista ja hänestä. Kuinka hän ei muista juurikaan mitään viikon takaisesta. Ja miten hän voi nyt. Ulkoilulupa antaa mahdollisuuden pitkiin kävelylenkkeihin, ja kuinka hän pääsee pian rauhallisemmalle osastolle. Lupaamme hoitaa ne asiat, joista hän huolehtii ja lähdön tullessa olemme kaikki hyvillä mielin.
Illalla muistuttelen itselleni, että en koskaan alkaisi liian kiltiksi.

Kerro

2008-12-28T14:30:00.001+02:00

Kerro miltä se tuntuu
kun irti päästää
kerro miltä se tuntuu
kun ei mitään pelkää

Kaiteelle seisomaan jään
kädet nostan
ummista en silmiä
enää ei huimaa

Mä karkaisin vieraiden mukaan
ei viikkoihin löytäisi kukaan
ulos saan nukahtaa
mä vuokraisin majakan jostain
ja tauotta juhlisin jos vain
huvittaa teen mitä vaan

Kerro miltä se tuntuu
kun irti päästää
kerro miltä se tuntuu
kun ei mitään pelkää

En mieti kuinka nyt käy
ja kuka kaipaa
ja vaikkei maatakaan näy
nojaan jo ilmaan

Mä halvalla tavarat myisin
pois muuttaisin, siellä pysyisin
mikä maa valitaan?
mä haluan kokea kaiken
laskuvarjohypyn ja naisen
rakastaa tosissaan

Kerro miltä se tuntuu
kun irti päästää
kerro miltä se tuntuu
kun ei mitään pelkää

Kerro miltä se tuntuu

(Jenni Vartiainen: Kerro miltä se tuntuu)

Vietä rauhallinen joulu

2008-12-23T17:40:00.004+02:00

Aamulla jatkan jouluaskareita siitä, mihin ne eilen illalla jäivät. Leipoessani mieltä painaa ajatus työkaverista, joka joutuu viettämään joulunsa sairaalassa.

Iltapäivällä puhelin soi ja vastaan virallisesti, sillä näytöllä näkyvä numero on tuntematon. Soittaja esittelee itsensä sairaalan henkilökuntaan kuuluvaksi ja sanoo 'teidän tuntemanne henkilö haluaisi keskustella kanssanne'. Kuulen luurin vaihtuvan kädestä käteen ja pian kuuluu tuttu työkaverin ääni. Keskustelemme käytännön asioista rauhallisesti ja hitaasti, sillä hänen äänensä puuroutuu (lääkkeitten ansiosta, kait) aina muutaman lauseen jälkeen. Lopuksi hän toivottaa rauhallista sekä hyvää joulua ja minä vannotan häntä nyt lepäämään. Minä huolehdin muutamasta asiasta, ja lopuista ei oteta stressiä nyt.
Puhelun loputtua levottomuuteni ei ole laantunut yhtään.

Olen saanut jo joulupaketteja. Yhdessä niistä on kirja, luultavasti vieläpä sellainen josta olen haaveillut. Eilen ostin Gjestalin Bris-lankaa (50% soijaa, 50% villaa) kaulahuivin verran. Heti kun tilaisuus antaa myöten, häivyn edellä mainittujen kanssa mökille päiväksi pariksi. Tavoittamattomiin. Mitä juhlaa.

Odotellessa

2008-12-22T23:48:00.002+02:00

Olemme pohtineet miksi niin kävi.
Nyt äitin potilaskertomuksen on lukenut useampi terveydenhuoltoalalla työskentelevä.
JOS äidin oireita olisi tutkittu tarkemmin, JOS äidille ei olisi annettu liian vahvaa särkylääkettä eikä sen jälkeen jätetty neljäksi tunniksi täysin valvomatta, minulla ehkä olisi vielä äiti.

Käsivarteni on tulehtunut.

Työkaveri, hyvä ystävä, on joutunut yllättäen sairaalaan.

Mutta tulee se joulu tänäkin vuonna.

Huh-huijaa

2008-12-21T19:35:00.004+02:00

Kun on levittänyt joulukoristeita, ollut työnjohtajana jouluverhojen ripustamisessa, osallistunut paketointiin, vahtinut ikkunasta lunta, morjestanut joulukuusenostajia ja juossut Club for Five:n tahtiin, niin sauna onneksi rentouttaa.

Valokuvatorstai

2008-12-19T00:08:00.004+02:00

113. haaste: lämpö

*klik*

"Ei valitettavasti"

2008-12-18T20:17:00.004+02:00

Aamulla, juuri kun olen lähdössä, lankapuhelin pärähtää soimaan. Kissat eivät ole tottuneet harvakseltaan soivaan puhelimeen ja säntäilevät karkuun kovaa ääntä.

-Haloo.
-Onkohan rouva X tavattavissa?
-Ei valitettavasti. Hän on kuollut 2,5 kuukautta sitten.
-Ai jaa. No en sitten häiritse enempää. Kuulemiin.

Mokoma kuolema. Osaa yllättää milloin mistäkin suunnasta.

---

Iltapäivällä työhuoneen pöytä täyttyy neliöistä ja suorakaiteista. Tunnen suunnatonta onnistumisen iloa yksinkertaisesta työnjäljestä ja naureskelen itselleni samalla. Alkuillasta työskentelen vielä erään joululahjan parissa ja olen hieman huolissani sen onnistumisesta. Sillä olisi niin tärkeää pitää 'sisko' turvassa.

Yksi veto, toinen veto, kolmas veto. Valmis.

Alusvaatteista

2008-12-17T21:34:00.004+02:00

Olen elämäni aikana asioinut 3-4 kertaa sellaisessa Oikeassa Alusvaateliikkeessä. Jokaisella kerralla asiointi on ollut miellyttävä kokemus, joskin kallis (mutta toki sen väärti).
Tiistaina astelin hetken mielijohteesta alusvaateputiikkiin. Jos vaikka jotain piristävää löytyisi... Astuin liikkeestä ulos kolminumeroisen summan köyhempänä, mutta rutkasti piristyneenä. Herttainen ja auliisti palveleva myyjätär sekä silkkipaperiin käärityt ihanuudet nostivat mielialaa hetkessä.

Tänään työpäivän päätteeksi jäin rupattelemaan kollegan kanssa, joka ohimennen kysäisi pitäisikö minun tällä viikolla varata aika työterveyslääkärille (mainittuani oireilevasta mielialasta aiemmin viikolla). "Ei", vastasin. Olen ollut nyt huomattavasti pirteämmällä tuulella. Huhtikuusta lähtien vihoitellut hermojuuri ei ole saanut minua vielä lääkäriin. Imusolmuke oli poikkeus. Yhden pään takia en ala murehtimaan joulun alla.

Iltapäivällä tein kaupungilla löytöjä. Maailman tärkeimmistä vallankumouksista kertovan kirjan superhalvalla sekä kaksi edullista mallinukkea. Mutta isälle joululahjaa, sitä en löytänyt vieläkään.

Ajan kuluminen

2008-12-15T22:36:00.003+02:00

Joskus vuosia sitten joulukortteihin kirjoitettiin ystävän nimi. Sitten tuli vaihe, jolloin perään liitettiin poikaystävän nimi.

Pari joulua myöhemmin pariskunnilla alkoi olla sama sukunimi. Pian nimien perään liitettiin esikoinen.

Nykyään joulukortit joutuu kirjoittamaan 'perheineen', koska ei vain yksinkertaisesti mahdu.

Niin se aika vain kuluu.

Pikän kaavan mukaan

2008-12-14T09:29:00.002+02:00

10 tuntisen joulumarkkinamyynnin jälkeen suuntasin kollegan kanssa keskustaan ravintolaillalliselle. Etukäteen sovittu illallinen meinasi kaatua heti alkuunsa, sillä suosittu perheravintola oli ääriään myöten täynnä, mutta puhuimme meille paikat eräästä nurkkapöydästä.

Odottelimme tarjoilijaa, joka saapui puolen tunnin kuluttua pahoitellen että olimme joutuneet odottamaan niin kauan. Yksi työntekijöistä oli sairaana ja ravintolassa oli todellakin ruuhka. Tilasimme, saimme juotavaa, ja jäimme rupatellen odottelemaan pizzojamme.

Keskustelimme käsitöistä ja design-tuotteista. Joululahjoista ja kenelle on vielä lahja hankkimatta. Petos lautasella- kirjasta, jota olen lukemassa. Kerroin tehneeni muutaman testin, joiden kaikkien mukaan poden keskivaikeaa masennusta (sivusimme aihetta lyhyesti ja ilman suurempaa noteerausta. Hienoa, sillä en jaksa puhua itsestäni ja voimakas reagointi asiaan vain nostaa ärtymystäni). Ja kissoista; kun kaksi kissanomistajaa istuu samassa pöydässä puheenaihetta riittää!
Kun aikaa oli vierähtänyt 1h 40min, tarjoilijapoikamme saapui nolon näköisenä pöytämme äärelle ja tunnusti unohtaneensa tilata ruokamme sen kaiken ruuhkan keskellä. Emme pahastuneet, sillä ei meillä mikään kiire ollut. Aikaa vierähtikin yhteensä 3 tuntia, päivällä vitsailimmekin että syödään pitkän kaavan mukaan...

---

Esko-tytöstä on kehkeytynyt suunnaton saunoja! Kun kiukaaseen laitetaan tulet, se makoilee saunan ylälauteilla laskeutuen sieltä alas lauteitten alle sitä mukaa kun lämpötila nousee sen mielestä liian kuumaksi. Se köllöttelee lattialla (tai puukorissa) kun ensimmäinen kylpijä saapuu löylyihin ja jää saunaan tämän luovuttaessa saunavuoron seuraavalle.
Vähintäänkin tunnin saunassa lekotellut kissanpoikanen on äärettömän lämmin, kun sen nostaa syliin.

Merkkipäiviä

2008-12-12T16:55:00.001+02:00

Kaupassa en oikein tiennyt mitä olisin halunnut, mutta väri oli sentään selvä. Eikä valintakaan loppujen lopuksi ollut hankala.

Poikkeuksellisesti ensimmäiset kyyneleet ilmestyivät jo kun astuin portista sisään. Tottunein askelin suuntasin kohti oikeaa riviä, osaan tuon matkan jo unissani. Kohdalla pysähdyin ja puristin kädessäni olevaa kimppua pitkään ennen kuin laskin sen kylmään maahan, kanervien viereen.

Hyvää syntymäpäivää, äiti.

Ollako vaiko eikö olla

2008-12-10T18:59:00.004+02:00

Vanha minäni on kuulemma kadoksissa. Ystävien mukaan olen ollut urhea, ottanut asiat rauhallisesti ja tyynesti. Moni on ihmetellyt miten selvisin lokakuusta.

Mutta tilalleni on muiden mukaan tullut pessimistinen, elämään kyynisesti suhtautuva minä. Joka sietää elämää, koska on pakko.
Vanhaa, iloista, minääni kaivataan takaisin.

Olen nyt kaksi päivää pohtinut asiaa. Enkä näe syytä miksi sen pitäisi tulla.

Ehkä minun kuuluisi olla huolissani. Mutta en näe siihenkään mitään syytä.

Esko. Pallero, joka joutui dieetille.

Tämän hetken ehdotonta parhautta

2008-12-09T15:12:00.007+02:00

Tähän alkaa jo tottua

2008-12-08T10:25:00.005+02:00

Sunnuntai-iltana tapasimme kerrostalon pihamaalla, kirjoitettiin auton takakontin päällä nimemme korttiin ja täristiin kylmästä. Soitettiin summeria ja asteltiin rappukäytävään. Eteisessä halasimme kaikki vuorollamme ja minä ojensin kukkakimpun. Taas yksi menetetty vanhempi.

Ystäväporukkamme on tavannut viime aikoina oikeastaan vain huonoissa merkeissä. Äitini kuolema, muuttoni kaiken sen surun keskellä, epätietoisuus omasta terveydestäni, huoli ystävän terveydestä ja nyt yksi meistä on isätön.

Ensin kahvipöytään ilmestyi vain yksi muffinssi. Nauroimme kun pohdimme kuinka saamme sen jaettua neljään osaan. Hiljalleen muffinssin ympärille ilmestyi pipareita, täytepipareita, suklaata, nachoja jne. Istuimme kahvin ääressä ja keskustelimme tulevista hautajaisista, perukirjoista, kissoista, opiskelija-asunnossa asuvasta ainokaisesta ja tämän kämppiksestä, vanhapiikamekostani, joululahjoista ...

Illalla saunassa mietin, että kyllä tämä jo oikeasti riittäisi jo. Voin tältä syksyltä nimetä jo viisi jommankumman vanhempansa menettänyttä, itseäni ja veljäni lukuunottamatta.

Pitsiä

2008-12-04T17:56:00.003+02:00

Joulun tulon huomaa siitäkin, että alusvaateosastoilla värit kääntyvät tummanpunaisiin ja kankaat pitseihin.
Isojen tyttöjen osastolla silmiini osui musta (yllättäen) mekko, jonka reunassa oli pitsiä. Ei mitään erikoista pitsiä, eikä mallikaan ollut kummoinen. Raahasin mekon kuitenkin sovituskoppiin (myös 38 saattaa olla siis iso koko), ja pitsit vaan näyttivät niin herttaisilta. Ja se vyötäröllä oleva satiininauha. Sama tuo, mitä muut ajattelisivat.
Kun töissä kävelin kutomon läpi, kuului eräs vanhimmista oppilaistamme sanovan 'on sillä xx:llä niin kaunis mekko päällä. piti oikein lasit laittaa päähän'.

Työpäivän loputtua pyöritin luomapuissa omaa lointani ja katseeni osui ikkunasta heijastuvaan kuvajaiseen. Suora otsatukka, letti niskassa, pitsi mekonhelmassa. Vanhapiika käsityöopettajat näyttivät varmaan samantapaisilta silloin aikoinaankin.

Lukemisia

2008-12-03T13:05:00.003+02:00

Harmittelen usein kun en ehdi lukemaan. Roudaan kirjastosta kassikaupalla kirjoja ja kuukauden kuluttua kannan ne lähes avaamattomina takaisin. Se aika, kun ehti lukemaan neljäkin romaania kuukaudessa on hävinnyt jonnekin, luultavasti ikiajoiksi.

Ystävän kehotuksesta varasin itselleni sodankäynnin kirjan. Eilen, kun olisi pitänyt jo nukkua, luin kirjaa parisenkymmentä sivua. Jos hyvin käy, osaan ottaa kirjan neuvoista jopa opikseni. Tai sitten liityn siihen ryhmään, joka lukee ja lukee kirjaa pääsemättä siihen sisälle sen tarkemmin.

Koska olen viime aikoina ottanut itselleni väkisin aikaa neulomista varten (onhan se jo yli 15 vuotta ollut stressin vähentämiseen oiva keino), ovat kaikki neulomiseen liittyvät asiatkin alkaneet kiinnostaa taas enemmän. Suunnittelen jo hautautuvani joululoman ajaksi nojatuoliin ja vain neulovani, neulovani ja neulovani. Olen valkannut jo mallejakin valmiiksi; boleroita, jakkuja, hihakkeita jne.

Uutisia, uutisia ja uutisia

2008-12-01T22:09:00.001+02:00

Siellä oli jotain. Se näkyi ultraäänikuvissa (se geeli tuoksuu mielestäni hyvälle) turvotuksena sekä parina tuntemattona pattina. Verikokeet paljastivat leukosyyttien olevan hieman koholla, mutta olevan silti normaaleissa rajoissa. Ei jatkotoimenpiteitä, jollei turvotus taas nousisi.

Seuraavana päivänä saapuivat kuolinsyytutkimusten tulokset joten 46 päivää odotettuamme saimme vihdoin tietää mihin terveeksi luultu äiti kuoli 15 tunnissa.

Seuraavana päivänä saapui tieto saadusta apurahasta minulle ja työryhmälleni.

Ja sitä seuraavan päivänä istuimme pankissa ja listasimme äitini ja isäni omaisuutta perukirjoissa.

Ja viikon viimeisenä arkipäivänä sain tietää työni jatkuvan päätoimisena tuntiopettajana myös kevään ajan.

---

Iltaisin olen istunut nojatuolissa ja neulonut villasukkia. Iltapäivisin istun työhuoneella ja manailen huonoa ompelutaitoani.
Tänään viritin vanhan rukin käyttökuntoon ja kertasin lankoja ensimmäisen kerran 10 vuoteen. Hauskaa, ja niin aivot tyhjentävää tekemistä. Kissat osallistuivat, pyynnöstä huolimatta, touhuun parhaansa mukaan. Nyt minulla on ylikierteistä villa-pellava lankaa, josta en raaski tehdä mitään. Sekä ylikierteistä villalankaa, josta virkkasin ala-astetyylimäisesti patalapun tai vastaavan.

Työhuoneella. Joskus kun suruja oli vielä vähemmän.